Hyväntekeväisyyskonsertti 13.3.2014

Kulttuuritalo KivaUskelan rotaryklubi järjestää Salon nuorten pajatoiminnan tukemiseksi ja Polion poistamiseksi maailmasta, torstaina 13.3.2014. klo 19.00 Kulttuuritalo Kiva

Esiintyjinä:

Canterino-kuoro

Canterino-kuoro on Keskustan koulun musiikkiluokkien kuoro. Oppilaat ovat iältään 10-13-vuotiaita. Kuoro on toiminut vuodesta 1987 alkaen, jolloin opettaja Berit Ahlqvist aloitti kuoronjohtajana. Hänen työtään jatkavat opettajat Virpi Turunen ja Tiina Koski. Musiikkiluokat ovat levyttäneet seuraavasti: Sininen talo (1995) yhdessä Salon Lasten laulukaupungin kanssa, Sinisen talon joulu (1996), Salomailla (1999) yhdessä Salon orkesterin kanssa sekä Vapauden liekki (2012) yhdessä Salon seudun veteraanilaulajien kanssa.

Salon seudun veteraanilaulajat

Salon seudun veteraanilaulajat on sekä Salon Seudun Veteraaniyhdistyksen että Salon seurakunnan mieskuoro. Se perustettiin 21.5.1992, jolloin kuoron johtajaksi ja säestäjäksi valittiin kanttori Martti Räisänen. Hän on toiminut johtajana koko kuoron olemassaolon ajan, viimeiset vuodet kanttorityttärensä Sannan avustamana. Huomattavan osan kuoron lauluista Martti Räisänen on säveltänyt itse tunnettujen runoilijoiden sanoihin. Kuoro on julkaissut kolme äänitettä, ”Isänmaa” v. 2002, ”Sininen risti” v. 2007 ja ”Vapauden liekki” v. 2012. Viimemainitussa on mukana myös Salon Keskustan koulun musiikkiluokkien Canterino-kuoro.

kimmo hovila 2011bKimmo Hovila & Pertti Riikonen

Pertti kävi nuorena poikana Unto Monosen luona haitarin soiton alkeita opiskelemassa. Unto opasti nuoren miehen jatko-opintoihin Matti Viljasen luo Helsinkiin. Pertti alkoi soittaa tanssiorkestereissa ja kiersi  vuosikymmenien ajan Suomen tanssilavoja mm. Henry Theelin säestäjänä. Pertti kokosi Kimmo Hovilan kanssa Henry Theel-aiheisen konserttiohjelmiston vuonna 2010.

Kimmo lauleskeli opiskeluaikoina illanistujaisissa ja kävi vetämässä muutamia lauluiltoja mm. Salossa Penan Saluunassa. Innostus laulun opiskeluun alkoi vuonna 1980, kun Somerolla tuotettiin kansanooppera Vilma. Someron silloinen kanttori Kalervo Helenius antoi usean vuoden ajan Kimmolle klassisen laulamisen tunteja, jotka jatkuivat aina Sibelius-akatemian oopperastudion harjoitusproduktioihin saakka. Sen jälkeen Kimmolle löytyi
paljon rooleja Ypäjän, Tammelan, Someron ja Somerniemen Musiikkiteattereissa.

Lippujen ennakkomyynti Uskelan klubin jäseniltä ja tiedustelut esim. siv.ilola@rotarysalo.fi, jarkko.merila@rotarysalo.fi tai torsti.poutanen@rotarysalo.fi

Logot