Uskelan rotaryklubin jäsenet Pekka Vuori ja Heikki Nieminen olivat myös Salon Ratsastusseura ry:n puuhamiehiä. He halusivat auttaa vammaisia ratsastamaan. Vuonna 1980 toteutettiin ensimmäinen vammaistapahtuma Anisten ratsastustalleilla. Aluksi herrat toimivat kahdestaan yhdessä ratsastusseuran kanssa. Vähitellen yhä useampi vammainen uskalsi tulla ratsastamaan ja samalla muu rotaryklubin jäsenistö lähti auttamaan. Alkuvuosina homma oli raskasta, kun vieraat nostettiin kahden hevosen selkään ja sieltä alas. Myöhemmin Salon Seudun koulutuskuntayhtymä rakensi kahdet portaat ja tämän jälkeen vieraat talutettiin portailta ratsaille ja sieltä pois. Pikku hiljaa vieraiden määrä kasvoi ja melko pian heitä oli jo noin 50. Myöhemmin 2000-luvulla vammaisten tukijärjestöt alkoivat markkinoida tapahtumaa. He järjestivät yhteiskuljetuksia ja samalla kokonaismäärä kasvoi jo yli 100 vieraan.
Osa vieraista oli liikuntarajoitteisia ja heitä ruvettiin ajeluttamaan hevosreellä. 1990-luvulla Anisiin rakennettiin maneesi ja ratsastus siirtyi ”sisätiloihin” tuulelta suojaan. Perimätiedon mukaan 1980-luvulla tilaisuus jouduttiin kaksi kertaa peruuttamaan kovien pakkasten takia. 2000-luvulla pakkanen ei ole ollut ongelma varsinkaan maneesissa ratsastettaessa. Leuto sää ja lumenpuute ovat estäneet rekiajelut joinakin vuosina.
Uskelan ”metsämiehet” Reinhold Jensenin johdolla ovat tuoneet puita isoon halkonuotioon, jotta vieraat pääsevät käristämään makkaraa. Väkimäärän kasvaessa Simolan Jussi vanhana palopäällikkönä Tuulensuun Simon kanssa järjesti Salon VPK:n nuorisojaoston kaasugrillin. Näin saatiin riittävästi makkaraa nopeasti kuumaksi. Takatalo on järjestänyt kaasut grilliin. Reipas ratsastus ja innokas ulkoilu tekivät vieraista nälkäisiä, joten SSO:n tarjoamaa kuumaa mehua ja grillattuja makkaroita tarvittiin sekä lämmittämään että ruokkimaan vieraita.
Tapahtuman kasvaessa tarvittiin organisaattoria, joten Simolan Jussi ”bruuttaporukan nokkamiehenä” lähti vetämään tapahtumaa ja samalla koko klubi alkoi osallistua hyväntekeväisyyspalveluun Rotary-hengen mukaisesti. Vähitellen tapahtuman toiminnallinen luonne kirkastui ja ohjelman sisältö on saanut vakiintuneet muodot.
Salon Anisten talliremontin takia 2014 tapahtuma siirtyi Muurlan Merlitzin tiloihin vuosiksi 2014-2018. Vuonna 2019 tapahtuma, edelleen hevosurheilupainotteisena siirtyi SJ-Tallin tiloihin Salon Halikkoon. Ohjelmassa oli mm. valjakkoajelua, hevosten harjaamista ja halailua, pihapelejä, makkaraa ja kuumaa mehua.
Nykyään tapahtumaan tulee runsas 100 vierasta, vuonna 2019 yhteensä 128. Kutsutut tulevat lähinnä kolmesta kohteesta: Hakastaron koulusta (erityiskoulu / peruskoulu), Salon ammattioppilaitoksen erityislinjoilta (linkki) ja Salon Työ- ja Toimintakeskuksesta (linkki).
Kuvasatoa 2014 tapahtumasta (valokuvat Jari Tuomi)
[nggallery id=2]