Vuoden Sisko / Veli

 
2012_VuodenVeli_poliisi_ToniElo

2012 Huumepoliisi Toni Elo

Vuoden Sisko / Veli on henkilö, ikään katsomatta, joka on tehnyt ansiokasta työtä alle 18-vuotiaiden keskuudessa. Kyseessä voi olla toiminta urheilun, partion, seurakunnan, maaseudun tai minkä muun tahansa nuorisotoiminnan alueella – nuoren kasvattamiseksi vastuuntuntoiseksi aikuiseksi.

Uskelan Rotaryklubi haluaa osaltaan olla myötävaikuttamassa siihen, että tulevaisuutemme merkittävämmän resurssin – nuorison – aktiiviseen toimintaan kiinnitetään huomiota.

Kerran vuodessa joulukuussa Uskelan Rotaryklubi valitsee Vuoden Siskon tai Veljen – henkilön joka on antanut suuren panoksen toimimalla jonkun järjestön tai yhteisön hyväksi.

Kaisa Suutela-Kuisma

2013 Kaisa Suutela-Kuisma

Vuoden Sisko tai Veli palkitaan kukin, kunniakirjalla sekä tiedotetaan medioiden kautta Salon talousalueen väestölle ja näin pitkä ansiokas toiminta huomioidaan laajemmallakin. Onnea valituille!

Valittu, yhteisö / valitsija sekä linkkejä aiheeseen muualla:

 

Tämän palkitsemisen ideoi Pertti Syväperä.