2014 Vammaistapahtuma

Uskelan rotaryklubin vammaistapahtuma 2014

Perjantaina 14. 2. 2014 Uskelan rotaryklubin järjesti 34. vammaistapahtuman Muurlan Putolassa Salon Ratsastuskeskuksen uusissa tiloissa. Paikalla yli 100 vierasta ja runsaasti oman klubin jäseniä makkaraa paistamassa, kuumaa mehua tarjoilemassa sekä avustamassa vieraita hevosen selkään ja sieltä alas ym. (valokuvat Jari Tuomi) [nggallery id=2] Uskelan rotaryklubi on järjestänyt ensimmäisen Vammaistapahtuman 1980. Tapahtuman alkuunpanijoina olivat Pekka Vuori ja Heikki Nieminen, jotka olivat Ratsastusseuran miehiä. Heidän jälkeensä vastuuhenkilönä jatkoi Juhani Simola vuoteen 2012. Tämä Vammais- /ratsastustapahtuma oli järjestyksessä 34. Historia kertoo, että vain kaksi kertaa 34 vuoden aikana tilaisuus on peruttu. Molemmilla kerroilla syynä oli kova pakkanen. Tämän vuoden 2014 tapahtumaan oli ilmoittautunut 101 vierasta. Kutsutut tulevat lähinnä kolmesta kohteesta: Hakastaron koulusta (erityiskoulu / peruskoulu), Salon ammattioppilaitoksen erityislinjoilta (linkki) ja Salon Työ- ja Toimintakeskuksesta (linkki). Aiemmin tilaisuus on järjestetty Anisissa, mutta ratsastustallien remontin takia 2014 tilaisuus järjestettiin ensimmäistä kertaa Muurlan Pullolassa Salon Ratsastuskeskus Merlitzin tiloissa. Tänä vuonna SSO tarjosi kaikille vieraille yllätykseksi myös Ystävänpäivän pussin.

Tapahtuman yhteistyökumppanit:

  • Salon Ratsastuskeskus Merlitzin Elisa Merivirta ja Eija Lietzen antavat ratsuhevoset vieraiden käyttöön
  • Reki, hevonen, hirventalja  ja taluttaja saadaan Anna Töyryltä
  • SSO sponsoroi makkarat ja juomat sekä pienen ystävänpäivänlahjan kaikille vieraille
  • Salon Seudun koulutusyhtymä on rakentanut muutamassa kuvassa esiintyvät portaat
  • Salon VPK:n nuorisojaostolta on saatu lainaksi grilli
  • Takatalon Teboil lahjoittanut kaasut grilliin
  • Ennakkotietona, että jatkossa kun rekiajelut ovat sään takia vaarassa, on Takatalolta tulossa useampi mönkijä ajeluttamaan vieraita

Yhteistyöterveisin Markku Säilä, HUskelan Vammaistapahtuma vastaava 2013-


Historiaa:

Uskelan rotaryklubin jäsenet Pekka Vuori ja Heikki Nieminen olivat myös Salon Ratsastusseura ry:n puuhamiehiä. He halusivat auttaa vammaisia ratsastamaan. Vuonna 1980 toteutettiin ensimmäinen vammaistaspahtuma Anisten ratsastustalleilla. Aluksi herrat toimivat kahdestaan yhdessä ratsastusseuran kanssa. Vähitellen yhä useampi vammainen uskalsi tulla rastastamaan ja samalla muu rotaryklubin jäsenistö lähti auttamaan. Alkuvuosina homma oli raskasta kun vieraat nostettiin kahden hevosen selkään ja sieltä alas. Myöhemmin Salon Seudun koulutuskuntayhtymä rakensi kahdet portaat ja tämän jälkeen vieraat talutettiin portailta ratsaille ja sieltä pois. Pikku hiljaa vieraiden määrä kasvoi ja melko pian heitä oli jo noin 50. Myöhemmin 2000-luvulla vammaisten tukijärjestöt alkoivat markkinoida tapahtumaa. He järjestivät yhteiskuljetuksia ja samalla kokonaismäärä kasvoi jo yli 100 vieraan. Osa vieraista oli liikuntarajoitteisia ja heitä ruvettiin ajeluttamaan hevosreellä. 1990-luvulla Anisiin rakennettiin maneesi ja ratsastus siirtyi ”sisätiloihin” tuulelta suojaan. Perimätiedon mukaan 1980-luvulla tilaisuus jouduttiin kaksi kertaa peruuttamaan kovien pakkasten takia. 2000-luvulla pakkanen ei ole ollut ongelma varsinkaan maneesissa ratsastettaessa. Leudon sään ja lumenpuutte ovat estäneet rekiajelut joinakin vuosina. Uskelan ”metsämiehet” Reihold Jensenin johdolla ovat tuoneet puita isoon halkonuotioon, jotta vieraat pääsevät käristämään makkaraa. Väkimäärän kasvaessa Simolan Jussi vanhana palopäällikkönä Tuulensuun Simon kanssa järjesti Salon VPK:n nuorisojaoston kaasugrillin. Näin saatiin riittävästi makkaraa nopeasti kuumaksi. Reipas ratsastus ja innokas ulkoilu tekivät vieraista nälkäisiä joten kuumaa mehua ja grillattuja makkaroita tarvittiin sekä lämmittämään että ruokkimaan vieraita. Tapahtuman kasvaessa tarvittiin organisaattoria joten Simolan Jussi ”bruuttaporukan nokkamiehenä” lähti vetämään tapahtumaa ja samalla koko klubi alkoi osallistua hyväntekeväisyyspalveluun Rotary-hengen mukaisesti. Vähitellen tapahtuman toiminnallinen luonne kirkastui ja ohjelman sisältö on vakiintunut selkeäksi. Nykyään vieraat tuntevat jo tapahtuman eri toimipisteet ja hypäävät heti busseista omille suosikkipaikoilleen. Paikalla vieraillut toimittaja ihmetteli, miten napakasti kahden bussin väki hävisi hetkessä tekemään mieluisia juttujaan. 2013 Säilän Markku otti vuorostaan vetovastuun seuraavaksi 3-vuotiskaudeksi. Salon Anisten talliremontin takia 2014 tapahtuma pidettiin Muurlan Pullolassa Salon Ratsastuskeskus Merlitzin uusissa tiloissa peristeisen ja toimivan ohjelman mukaan.