Rotaryt toivat hyvää mieltä ja vaihtelua vammaisten arkeen

Makkaraa nuotiolla
Makkaraa nuotiolla

Salon Ratsastuskoulu Merlitzin pihalla oli perjantaina vilskettä – oli hevosia, autoja, nuotio, koiria, miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja – kun Salo Uskelan Rotaryt järjestivät vuotuisen ulkoilu- ja ratsastuspäivän Salon seudun vammaisille. Mukana oli vieraineen ja järjestäjineen runsaat sata ulkoilijaa. Tapahtumalla on jo yli kolmekymmenvuotinen perinne, joka on alkanut jo Anisten tallilla.

– Tavoitteenamme on saada aikaan hyvää mieltä, jännittäviä elämyksiä, yhdessäoloa ja terveellistä liikuntaa vammaisille – ja tästä me järjestäjätkin saamme hyvää mieltä, kertovat Juhani Simola ja Kari Heinonen, jotka ovat monet vuodet olleet mukana järjestelytehtävissä.

– Järjestelyissä on toki vuosittain oma hommansa, mutta olemme sitoutuneet tähän, ja kyllä se palkitsee, kun näkee nuorten iloiset ja haltioiutuneet ilmeet, kun he pääsevät hevosen selkään, sanoo Heikki Lange, joka myös ollut pitkään mukana.

Myös tallin omistajat, Eija Litzen ja Eliisa Merivirta mainitsevat motiiveikseen auttamishalun, hyvän mielen ja vaihtelun tuottamisen vammaisille. He antoivat taas koko tallialueen, kaksi säyseää hevosta taluttajineen halukkaiden ratsastajien käyttöön, Innostus oli kova, ja ratsastusvuoroa jonotettiin mehua ja grillimakkaroita nauttien. Osa ulkoilijoista oli rekiajelulla.

WP_20160219_13_02_45_Pro
…ja grillissä

Rotaryt huolehtivat mehutarjoilusta ja grilliasemasta. Makkaranpaistosta nuotiolla vastasivat kokeneet kipinämikot Jukka Kärki ja Reinhold Jensen. Paikalliset yritykset ovat lahjoituksillaan mukana hankkeessa, muun muassa makkarat ja mehut saatiin perinteisesti S-ryhmältä.

Ratsastuspäivää on odotettu innolla, kertoivat osallistujat. Oli kuulemma vähän pelottavaa nousta ison hevosen selkään, mutta auttajat olivat vierellä, hevoset olivat tottuneita, ja hevosta talutettiin, joten ihan turvallista oli meno. Ilmakin suosi ulkoilupäivää. Jokainen pääsi rapsuttelemaan hevosia ja koiria, ja makkaraa riitti, joten kaikki saivat hyvän mielen kaksituntisesta ulkoilupäivästä.

WP_20160219_12_56_05_Pro
Homma pelittää ja on aika tarinoida!

WP_20160219_14_11_01_Pro-001
Kyllä rotarikin pysyy hevosen selässä…